Sitte kun luokkahuoneessa ei enää ollut kylmä, asetti sisar Marie-Aimée minut eräälle penkille Ismérien ja Marie Renaudin väliin, jotka olivat vuodenaapureitani. Tuon tuostakin antoi hän minun kuitenkin palata rakkaaseen komerooni, missä tapasin satukirjoja, jotka saivat minut unohtamaan ympäristöni.
Eräänä aamuna veti Ismérie minut hyvin salaperäisenä syrjään ilmottaakseen, että sisar Marie-Aimée luopuu luokan opettajattaren toimesta ja tulee sisar Gabriellen sijalle makuu- ja ruokasuojain puolelle. Hän ei minulle sanonut, mistä oli saanut tämän tietoonsa, mutta kovin suruissaan hän siitä oli.
Hän piti paljon sisar Gabriellesta, joka aina kohteli häntä kuin pikku lasta; mutta hän ei rakastanut "tätä sisar Aiméeta", kuten hän halveksivin ilmein nimitti opettajatartansa milloin tiesi ainoastaan meidän olevan kuulemassa.
Hän arveli myös, ett'ei sisar Marie-Aimée sallisi hänen kiivetä meidän selkäämme, ja ett'ei hänestä voisi tehdä pilaa kuten sisar Gabriellesta, joka niin hullunkurisesti nousi portaita ylös.
Iltarukousten jälkeen ilmotti meille sisar Gabrielle lähtevänsä pois. Hän syleili meitä kaikkia, pienimmistä alottaen. Suuressa sekamelskassa nousimme makuusuojaan: isommat supattivat ja jo ennakolta napisivat "tätä sisar Aiméeta" vastaan, pienokaiset itkeä pillittivät kuin vaaran lähetessä.
Ismérie, jota minä kannoin seljässäni, itki suurella äänellä; hänen pienet sormensa kiristivät vähän kurkkuani ja kyyneleet tippuivat kaulalleni.
Kenenkään mieleen ei juolahtanut nauraa sisar Gabriellea, joka vaivaloisesti kiivetessään portaita lakkaamatta kielteli: "tst! tst!" melun silti heikkenemättä. Pienen makuusuojan hoitajatar itki myöskin; hän ravisti minua hiukkasen, riisuessaan vaatteitani, ja sanoi:
"Olenpa varma, että sinä kyllä olet tyytyväinen, kun saat sisar
Marie-Aiméesi tänne."
Me nimitimme häntä hoitajatar Estheriksi.
Kolmesta hoitajattarestamme oli hän minulle mieluisin. Hän oli kyllä vähän ärtyinen, mutta piti meistä paljon.