Öisin hän herätti ne lapset, joilla oli pahoja tapoja, säästääkseen heitä seuraavan aamun piiskoilta. Silloin kun minua yskitti hän nousi makuultaan ja kopeloiden pisti suuhuni kostutetun sokeripalan. Monet kerrat hän myöskin oli kantanut minut vuoteeltani, jossa makasin jähmettyneenä, ja ottanut viereensä lämpenemään.
* * * * *
Seuraavana aamuna astuimme aivan hiljaa ruokasuojaan. Hoitajattaret käskivät meidän jäädä seisomaan. Jotkut isommat pitivät ryhtinsä hyvin suorana ja olivat ylpeän näköisiä. Hoitajatar Justine seisoi nöyränä ja surumielisenä pöydän alapäässä, mutta hoitajatar Néron, joka oli näköjään kuin santarmi, asteli edes takaisin pitkin permantoa.
Hän vilkaisi useasti seinäkelloon, kohautellen pilkallisesti hartioitansa.
Sisar Marie-Aimée astui sisälle, jättäen oven auki taaksensa; hän näytti minusta valkeine esiliinoinensa ja valkeine hihoinensa kookkaammalta. Hän käveli verkalleen, tähystellen jokaista; sivulla riippuva rukousnauha kalisi hiukan, ja mekon lieve heilahteli keveästi. Hän nousi lavansa kolme astuinta ylös ja kätensä liikkeellä käski meidät istumaan.
Ehtoopäivällä hän vei meidät ulos kedolle.
Oli hyvin kuuma. Minä istuuduin eräälle kummulle hänen lähelleen; hän lueskeli kirjaa, luoden kaitsevia silmäyksiä pikku tyttöihin, jotka kisailivat niityllä alapuolellamme. Kauvan katseli hän laskevaa aurinkoa ja huudahteli:
"Kuinka kaunista! kuinka kaunista!…"
Samana iltana katosivat vitsat pikku makuusuojasta, ja ruokasuojassa hämmennettiin salaati pitkillä kauhoilla. Muita muutoksia ei tehty. Kello yhdeksästä kahteentoista asti istuimme me luokkahuoneessa, ja ehtoopäivällä kuorimme pähkinöitä jollekulle öljykauppiaalle.
Isommat tytöt särkivät niitä vasaralla ja pienemmät irrottelivat sydämiä. Oli ankarasti kielletty syömästä niitä, eikä se todella helppoa ollutkaan; aina oli joku antamassa ilmi, herkuttelun herättämästä kateudesta.