Hoitajatar Esther tarkasteli meidän suitamme. Toisinaan hän otti jonkun parantumattoman ahmatin kiinni. Silloin hän levitti silmänsä suuriksi, lyödä läpsäytti syyllistä ja sanoi:
"Minä pidän sinua kyllä silmällä."
Muutamiin meistä hän suuresti luotti. Hän kiepautti meitä pari kertaa ympäri, ollen meitä tarkastavinansa, ja sanoi sitte nauraen:
"Suus kiinni!"
Minun teki usein mieleni maistella, mutta minä muistin silloin aina hoitajatar Estherin hyvät silmät ja minä punastuin ajatellessani pettäväni hänen luottamuksensa.
Mutta ajan mittaan yltyi haluni niin voimakkaaksi, etten enää mitään muuta ajatellut. Päivät pitkät etsiskelin tilaisuutta maistaa pähkinöitä joutumatta kiinni. Yritin pistää muutamia hihoihinikin, mutta olin niin kömpelö, että heti pudotin ne. Ja sitten taas halusin syödä niitä paljon, paljon. Minusta tuntui kuin olisin voinut syödä kokonaisen säkillisen.
Vihdoinkin tuli eräänä päivänä suotuisa hetki. Meitä makuusuojaan viedessään luiskahti hoitajatar pähkinään ja pudotti lyhtynsä; se sammui. Minä kun juuri olin ison, kuorituilla pähkinöillä täytetyn kattilan vieressä, sieppasin runsaan kourallisen ja pistin taskuuni.
Heti kun kaikki olivat makuulla minä hain pähkinät hameeni taskusta ja panin niitä suuni täyteen, pitäen päätäni hupussa peitteen alla. Mutta samassa tuntui minusta kuin kuulisi koko makuusuoja leukojeni rouskeen. Niin hiljaa ja hitaasti kuin pureskelinkin, kuulosti se minun korvissani niinkuin olisi vasaralla hakattu. Hoitajatar Esther nousi vuoteeltaan: hän sytytti lampun ja lyyhistyi kurkistelemaan vuoteiden alle.
Kauhuissani katselin häntä, kun hän tuli minun lähelleni. Hyvin hiljaa sanoi hän:
"Etkö sinä nukukaan?"