* * * * *
Seuraavan päivän aamuna rouva Deslois saapui liinavaatehuoneeseen. Hän kävi suoraa päätä ahdistamaan minua loukkaavin sanoin.
Mutta hra Alphonse sai hänet vaikenemaan rivakalla liikkeellä; sitte hän minuun kääntyen sanoi hillityllä äänellä:
"Rouva Alphonse lähettää minut sanomaan teille, että hän kovin mielellään pitää teidät luonansa. Hän haluaa vain, että vast'edes tulette meidän kanssamme kirkkoon."
Hän yritti hymyillä lisätessään:
"Te saatte istua meidän vaunuissamme."
Ensi kertaa puhutteli hän minua suoraan. Hänen äänensä tuntui minusta hiukan peitetyltä, niinkuin hän olisi ollut jonkun verran hämillään.
En tiedä miksi ajattelin, että rouva Alphonse ei ollut mitään tuollaista sanonut ja että hänen miehensä valehteli. Lisäksi hän tällä hetkellä niin suuresti muistutti luostarinjohtajatarta, ett'en voinut olla häntä uhmailematta.
Vastasin ett'ei minua haluttanut kulkea vaunuissa ja että edelleenkin kävisin Sainte-Montagnessa.
Hän nyrpisti alahuultansa alkaen sitä pureskella. Sitten lähestyi rouva Deslois minua uhkaavan näköisenä ja huusi, että minä olin hävytön. Hän hoki tätä sanaa ikäänkuin ei löytäisi mitään muuta.