"Anna minulle puolet, niin en sano kenellekään."
Minut oli vallannut syvä vastenmielisyys jakaa sitä hänen kanssaan, ja minä olin vienyt hedelmän takaisin puun alle sillä uhallakin, että sisar Marie-Aimée näkisi minut.
Ja tätä kaikkea ajatellessani minut valtasi kiihkeä halu nähdä sisar Marie-Aiméeta. Olisin tahtonut lähteä heti paikalla. Mutta samassa muistin Henri Desloisin eilistä hyvästiä: "Huomiseen asti."
Kenties oli hän jo maatilalla odottamassa minua ja huolissaan siitä, mihin olin saattanut joutua.
Minä läksin talosta, ja aloin juosta Vanhaankaupunkiin päin.
Olin päässyt vasta muutamia askeleita, kun näin hänen tulevan tiellä.
Valkea tamma kapusi vaivalloisesti tuiskun tukkimaa polkua ylös.
Henri Deslois oli avopäin kuten ensi kerralla tänne tullessaan. Pusero paisui tuulessa, ja hän piteli ratsunsa harjasta kiinni.
Tamma seisahtui eteeni.
Ratsastaja kumartui eteenpäin ja otti kiinni molemmista käsistäni, jotka kohotin häntä kohti.