Sitten en enää tuntenut hänen käsiensä lämpöä omissani; ja niin pian kuin huomasin seisovani yksinäni tiellä, näin enää vain valkeanharmaan möhkäleen, joka näytti äänettömästi luisuvan lumista polkua alas.
* * * * *
Hitaasti laskeusin minä alas kunnaan toista rinnettä.
Kauvan kävelin lumikinoksia, jotka narskuivat jalkaini alla.
Olin jo ehtinyt taipaleen puoliväliin, kun muuan talonpoika tarjosi minulle sijan kärryissään. Hänkin oli kaupunkiin matkalla, ja pian olin minä Orpokodin edustalla.
Soitin kelloa, ja oitis kurkisti portinvartijatar tähystysreijästä.
Minä tunsin hänet. Kaunosilmä se oli yhä edelleenkin.
Sen lisänimen olimme hänelle antaneet syystä että hänellä oli iso valkea silmä. Hän avasi, sitte kun oli tuntenut minut hänkin. Hän pyysi minua sisälle, mutta jo ennen kuin sai sulkeneeksi portin jälkeeni sanoi hän:
"Sisar Marie-Aimée ei ole enää täällä."
Minä en vastannut; silloin hän toisti: