Hetkisen luulin vieläkin näkeväni unta. Kamari näytti minusta luonnottoman korkealta. Esiripun tanko kiilteli paikotellen, ja seinään kiinnitetty pyökkipuun-oksa venytti varjoansa Pyhään Neitsyeeseen asti, joka ojensi käsivarsiansa nurkassa.
Sitte kiekui kukko. Se alotti moneen kertaan uudestaan ikäänkuin tahtoen häivyttää ensimäisen kiekahduksensa, joka oli loppunut lyhyeen kuin tuskan kirahdus.
Yölamppu alkoi hiutua. Se lekutti kauan ennenkuin sammui, ja kun kamari pimeni, kuulin minä sisar Désiréen hiljaisen ja tasaisen hengityksen.
* * * * *
Kauvan ennen päivänkoittoa nousin alottamaan toimintaani keittiöpalvelijattarena.
Mélanie näytti minulle, millä tavoin oli nostettava suunnattoman suuria patoja.
Siihen tarvittiin sekä taitoa että voimaa. Minulta meni runsas viikko, ennenkuin edes kykenin tuollaista paikoiltaankaan siirrähdyttämään.
Mélanie se niinikään opetti minut soittamaan raskasta aamukelloa, osottaen miten oli pidettävä nuoria kolkkareen läppäämiseksi. Pian opin kaiuttelemaan säännöllisen tahdikkaita heilahduksia, ja joka aamu tuotti minulle aamukellon soitto suurta mielihyvää, olipa sää kylmä tai sateinen.
Kellolla oli heleä sointu, jota tuuli lujensi tai heikensi, enkä minä väsynyt sitä kuuntelemaan.
Toisina päivinä soitin niin pitkään, että sisar Désirée avasi ikkunan ja pyytävästi myhäillen huusi: