"Rakas tyttöseni, kuule minua: älä milloinkaan rupea nunna-poloiseksi!"
Hän huokasi syvään kuin mennyttä kaihoten ja jatkoi:
"Meidän mustanvalkea vaatetuksemme julistaa meille, että me olemme voimallisia ja valoisia olentoja, ja kaikki kyyneleet vuotavat edestämme, kaikki kärsimykset etsivät meiltä lohdutusta. Mutta meistä ja meidän kärsimyksistämme ei kukaan välitä; on kuin ei meillä olisi kasvoja." Sitte hän puhui tulevaisuudesta ja sanoi:
"Minä olen nyt lähdössä sinne johon lähetyssaarnaajat menevät. Siellä asun rakennuksessa, joka on kauhua täynnä; alituiseen on minulla siellä silmieni edessä kaikki mahdollinen rumuus ja rujous!"
Kuuntelin hänen äänensä syvää sointua. Siinä uhkui intoa, kuin olisi hän itsensä kyllin voimakkaaksi ottamaan kaikki mailman kärsimykset kantaaksensa.
Hänen sormensa irtausivat minun sormieni lomasta. Hän silitti niillä poskiani, ja hänen äänensä kävi hyvin helläksi, kun hän sanoi:
"Kasvojesi puhtaita piirteitä en ikänäni unohda."
Ja kohottaen katseensa ylitseni lisäsi hän:
"Jumala on meille antanut muistin, eikä kenenkään vallassa ole ottaa sitä pois meiltä."
Hän nousi penkiltä; minä saatoin häntä ulos käytävälle asti, ja kun Kaunosilmä oli sulkenut raskaan portin hänen perässänsä, kuuntelin minä sen kumeaa kaikua vielä kauvan.