Hän pisti kaikki tavarat taskuunsa ja läksi.
Vähän myöhemmin toi minulle Madeleine leipää ja vettä, ja minä sain iltaan asti jäädä vajaan.
* * * * *
Sisar Marie-Aimée oli jonkin aikaa ollut surumielinen. Hän ei enää leikkinyt meidän kanssamme, unohtipa usein päivällistuntimmekin. Madeleine silloin lähetti minut hakemaan häntä kappelista, missä tapasin hänet polvillaan, kasvot käsiin kätkettyinä.
Minun täytyi nykiä häntä hameesta, saadakseni hänet kuulemaan. Monasti näytti hän minusta itkeneeltäkin; mutta minä en rohjennut katsella häntä, peljäten vihoittavani häntä. Hän tuntui olevan aivan muissa ajatuksissaan, ja puhuteltaessa hän kuivakiskoisesti joko myönsi tahi kielsi yhdellä sanalla.
Kuitenkin otti hän innokkaasti osaa jokavuotisen pikku pääsiäisjuhlamme valmisteluihin. Hän kannatti esille kakut, jotka järjestettiin pöydälle ja verhottiin valkealla pöytäliinalla, jott'eivät herkkusuut olisi joutuneet liian kovaan kiusaukseen.
Päivällisen aikana oli ollut suunnaton hälinä, sillä meillä oli juhlapäivinä lupa jutella pöydässä. Sisar Marie-Aimée oli asettanut eteemme ruuat, ja omistanut itsekullekin herttaisen hymyilyn ja ystävällisen sanan. Hän valmistautui juuri leivoksia jakamaan, käyttäen Madeleinea apunansa nostaessaan pois liinan, joka oli niiden peitteenä.
Silloin hyppäsi liinan alta lattialle kissa, ja livisti pakoon.
Sisar Marie-Aimée ja Madeleine kiljaisivat yht'aikaa, ja sitte huusi
Madeleine:
"Se ilkeä röykäle on haukkonut kaikkia kakkuja!"
Sisar Marie-Aimée ei pitänyt kissasta. Hän seisoi hetkisen liikahtamatta, sitte juoksi hän noutamaan kepin ja hyökkäsi ajamaan elukkaa takaa.