Silloin syntyi minussa mieletön pelko, sillä Madeleine oli meitä varottanut, että jos me sattuisimme puraisemaan öylättiä, niin Jeesuksen veri rupeaisi juoksemaan suustamme, eikä mikään voisi saada sitä pysähtymään.
Sisar Marie-Aimée pyyhki kasvojani ja kuiskasi:
"Kas niin, kuulehan nyt, oletko sinä sairas?"
Kurkkuni väljeni ja minä nielasin nopeasti öylätin ja melkoisen määrän sylkeä.
Nyt uskalsin tarkastaa vaatteilleni valunutta verta, mutta huomasin vain pikku täplän, jollainen vesipisarasta saattaa syntyä.
Nostin nenäliinan huulilleni ja pyyhkäisin kieltäni: verta ei näkynyt nenäliinassakaan.
Aivan varma en vieläkään ollut, mutta kun meitä nyt käskettiin laulamaan seisaaltamme, niin minäkin koetin laulaa muiden mukana.
Kun hra pastori tuli päivemmällä katsomaan meitä, sanoi Marie-Aimée hänelle, että minä olin ehtoollisella ollut pyörtyä. Hän kohotti päätäni, katsoi minua syvälle silmiin, rupesi sitte nauramaan ja sanoi, että minä olin hyvin herkkätunteinen pikku tyttö.
* * * * *
Ripille laskemisen jälkeen me emme enää käyneet luokkahuoneessa. Hoitajatar Justine opetti meille liinavaatteiden ompelua. Me teimme talonpoikaisnaisille hilkkoja. Työ ei ollut kovinkaan vaikeata, ja kun sillä oli uutuuden viehätystä, niin ahersin innokkaasti.