Hoitajatar Justine vakuutti, että minusta tulee varsin hyvä liinavaatteiden ompelija. Sisar Marie-Aimée sanoi minua syleillen:
"Jospa vain kykenisit velttoutesi voittamaan!"
Mutta moniaita hilkkoja valmistettuani, ja kun minun täytyi aina taas alottaa alusta, pääsi velttouteni jälleen pian voitolle. Minua kyllästytti, enkä enää saanut ryhdytyksi työhön.
Olisin voinut istuskella tuntikausia tekemättä mitään, muiden puuhaa katsellen.
Marie Renaud ompeli äänettömänä. Hän teki pistokset niin pieniä ja tiheitä, että tarvittiin tarkat silmät niitä näkemään.
Ismérie hyräili työskennellessään, nuhteista piittaamatta.
Toiset neuloivat selkä köyryssä, otsa rypyssä ja kostein sormin, joissa silmäneulat tahtoivat luisua; toiset ompelivat hitaasti, huolellisesti, väsymättä, ikävystymättä, hiljaisella äänellä laskien pistoksia.
Olisinpa minä tahtonut olla niinkuin nuo! Minä soimasin itseäni ankarasti ja tein työtä taas jonkun minuutin kuten hekin.
Mutta pieninkin ääni sai minut tasapainostani ja minä jäin kuuntelemaan tahi katselemaan, mitä ympärilläni tapahtui. Madeleine sanoi, että minulla on aina nenä taivasta kohti.
Kaiken aikaa minä haaveksin, minkälaista olisi, jos olisi neuloja, jotka ompelisivat itsestään.