Minun oli paikalla täytynyt ajatella että hoitajatar Justinellakin oli kipuja, mutta milloinkaan ei hän ollut huutanut samalla tavalla. Siksipä kuvittelinkin sisar Marie-Aiméen sääret kolmin verroin turvonneemmiksi kuin hoitajatar Justinen.

Kirkaukset olivat käyneet yhä kovemmiksi. Yksi oli niin kauhea, että se tuntui ihan hänen sisälmyksistään purkautuvan. Jälkeenpäin kuului vain muutamia valituksia. Sitten ei enää mitään.

Tovin kuluttua oli Madeleine tullut puhuttelemaan Marie Renaudia. Tämä pukeutui paikalla ja minä kuulin hänen laskeutuvan alas portaita.

Hetken perästä hän palasi hra pastorin kanssa. Pastori meni nopeasti sisar Marie-Aiméen huoneeseen, ja Madeleine sulki joutuin oven hänen jälkeensä.

Kauvan ei hän siellä viipynyt, mutta palatessaan hän käveli paljoa hitaammin kuin oli tullessaan kävellyt. Hän astui pää kumarassa, ja oikealla kädellään hän piteli kaapunsa kulmaa vasemmalla käsivarrella, kuin jotakin kallis-arvoista esinettä suojellen.

Minä ajattelin hänen kantavan pyhää sakramenttia enkä rohjennut häneltä kysyä, oliko sisar Marie-Aimée kuollut.

En ollut nimittäin vielä unohtanut nyrkin iskua, jonka olin saanut Madeleinelta tarttuessani häntä hameen liepeeseen. Hän oli töykännyt minua ja sanonut hiljaa ja nopeasti:

"Hän on parempi."

Sisar Marie-Aiméen tultua jälleen terveeksi Madeleine heitti korskean sävynsä ja kaikki palasi ennalleen.

* * * * *