"Hän kostaa, sepä se — hän kostaa!"
Hän tuli jälleen luokseni, otti hellästi käsistäni kiinni ja kysyi:
"Etkö sinä sitten sanonut hänelle, että sinä et tahdo? Etkö sinä rukoillut saada mennä neiti Maximiliennen palvelukseen?"
Minä vain pudistin päätäni merkiksi, että en. Kerroin sitte järjestään kaikki ja samoilla sanoilla, mitä luostarinjohtajatar oli käyttänyt.
Hän kuunteli minua keskeyttämättä. Lopuksi pyysi hän minua olemaan asiasta puhumatta toverieni parissa. Hän ajatteli kai että asia järjestyisi, kunhan vain hra pastori palaisi matkaltansa.
* * * * *
Seuraavana sunnuntaina, asettuessamme riveihin messuun mennäksemme, syöksähti Madeleine saliin kuin järkensä menettäneenä. Hän huusi kädet koholla:
"Hra pastori on kuollut."
Ja hän heittäysi poikittain yli pöydän, joka oli hänen lähellään.
Kaikki hälinä taukosi, juostiin Madeleinen luo, joka päästi vihlovia kirahduksia. Tahdottiin kuulla kaikki. Mutta hän vain kiemurtelihe pöydällä ja voihki epätoivoisena: