Lampuodin vaimo opasti minut kamariin, jossa oli kaksi vuodetta. Hän osotti minulle oman makuusijani ja sanoi minun jäävän huomispäiväksi yksikseni lehmipaimenen kanssa, koska kaikki muut aikoivat Juhannus-juhlille.
Aamulla heti herättyäni vei minut lehmipaimen omettaan, jossa minun piti häntä auttaa elukkain ruokkimisessa. Hän näytti minulle lammasnavetan ja kertoi minun tulleen karitsain kaitsijaksi vanhan Bibichen sijalle. Vuosittain erotettiin nimittäin karitsat emoistansa ja niitä kaitsemaan tarvittiin toinen paimen. Maatila oli nimeltään Villevieille (Vanhakaupunki), eikä kenelläkään, kertoi hän minulle vielä, ollut täällä mitään valittamisen syytä, sillä isäntä Sylvain ja emäntä Pauline olivat kelpo ihmisiä.
Kun karja oli tullut vaalituksi, laittoi lehmipaimen minut kastanjakujaan rinnalleen istumaan. Sieltä näkyi polvitteleva tie ja koko maatilan alue. Rakennukset muodostivat nelikulmion, ja keskellä olevasta suunnattomasta lantaläjästä nousi lämmin lemu, joka voitti puolikuivien heinien tuoksun.
Syvä hiljaisuus vallitsi talon ympäristössä, ja joka taholla näkyi vain kuusia ja viljavainioita. Minusta tuntui kuin olisin joutunut autioon erämaahan ja kuin jäisin nyt ainiaaksi viettämään yksinäistä elämää lehmipaimenen ja nautojen parissa, joiden kuulin ometassa ammuvan. Oli paahtavan kuuma, ja minua herpaisi raskas unteluus; mutta uuden ympäristöni pelko pidätti minua antautumasta uneen. Kaiken värisiä kärpäsiä pörräsi ympärilläni kierrellen. Lehmipaimen punoi niinivasua, ja koirat uinailivat rauhallisina.
Auringon laskiessa ilmestyivät vuokratilan väen vankkurit tien käänteeseen. Niissä oli viisi henkeä, kaksi miestä ja kolme naista. Emäntä hymyili minut sivuuttaessaan ja toiset kurottausivat katsomaan. Vähän myöhemmin tuli talo eloisaksi, ja kun oli liian myöhäinen illallisen valmistamiselle, niin kaikki tyytyivät leivänpalaan ja maitokulholliseen.
* * * * *
Heti työpäiväni alkaessa antoi emäntä minulle paksun palttinakauhtanan, ja minä läksin vanhan Bibichen matkaan oppimaan karitsain paimentamista.
Vanha Bibiche ja hänen narttunsa Castille olivat niin toistensa kaltaisia, että aina ajattelin heidän olevan samaa sukua. Molemmat näyttivät saman ikäisiltä, ja himmeissä silmissä oli sama väri kumpaisellakin. Karitsain poiketessa tieltä äänteli Bibiche: "Hauku, Castille, hauku!" Hän kertaili lausettansa niin sukkelaan, että se kuulosti yhdeltä sanalta, ja silloinkin kun Castille ei käskyä noudattanut, keräysivät harhailijat taas tolalleen, niin suuresti vanhuksen ääni muistutti hänen koiransa ääntä.
Elonleikkuun alkaessa tunsin joutuvani salaperäiseen maailmaan. Miehet menivät pellolle ja kaatelivat viljaa tahdikkain, pontevin leikkauksin maahan, ja toiset kokosivat sitä lyhteiksi, joita pystyttelivät toinen toisensa nojaan… Leikkuumiesten huudot kuulostivat usein tulevan ylhäältä päin, enkä voinut olla kohottamatta päätäni, nähdäkseni muka elovaunujen vilistävän ilmassa ylitseni.
Illallisen aikana keräysi koolle kaikki väki. Kukin asettui pitkän pöydän ääreen mihin kohti sattui, ja emäntä täytteli lautaset reunojansa myöten. Nuoret iskivät hampaansa rivakasti lepäänsä, mutta vanhat leikkasivat visusti jokaisen suupalansa erikseen. Kaikki söivät ääneti, ja harmaanruskea leipä näytti heidän mustuneissa kourissaan milt'ei valkealta.