Pelko valtasi minut, sillä vesi ja tuuli synnyttivät kohinan, jommoista en ollut eläissäni kuullut. Mutta minä ponnistelin pelkoa vastaan, ja vikkelästi juoksin liukkaiden lankkujen poikki.
Saavuin viertotielle pikemmin kuin odotinkaan, ja käännyin vasemmalle, niinkuin olin nähnyt isännänkin tekevän lähtiessään kaupunkiin markkinoille. Mutta hiukan etäämpänä haarautuikin tie. En tiennyt kumman tien valitsisin. Poikkesin milloin toisaanne, milloin toisaanne. Vasemmanpuoleinen houkutteli minua enemmän; valitsin lopulta sen, ja kävelin hyvin rivakasti, saadakseni takaisin hukkaan menneen ajan.
Loitompana häämötti silmääni joku musta röykkiö, joka salpasi koko maiseman. Se tuntui verkalleen lähenevän minua, ja hetken jo teki mieleni pyörtää takaisin. Koiran haukunta, joka silloin alkoi kuulua, rohkaisi minua vähän, ja melkein samalla huomasinkin, että musta röykkiö oli metsä, jonka halki tie tästä oli kulkeva. Siihen saapuessani tuntui tuuli puhaltavan entistäänkin kovemmin, vinhoina puuskina, jotka armottomasti taivuttelivat huojuvia ja voihkivia puita. Ympärilläni vinkui viima, rungot nauskuivat ja oksat ritkahtelivat. Sitte kuulin askeleita takanani ja tunsin jonkun koskettavan hartioitani. Käännyin nopeasti, mutta en nähnyt ketään. Ja kuitenkin olin varma siitä, että joku oli koskenut minuun sormellaan; askeleitakin kuului yhä, kuin olisi näkymätön olento minua kaarrellut. Silloin lähdin juoksemaan niin vikkelästi, ett'en enää tuntenut, koskivatko jalkani maahankaan. Somero sinkoili kenkieni alta ja pirisi niinkuin raesade taakseni. Minulla oli vain yksi ajatus: päästä metsästä pois.
Pian saavuin suurelle aukealle. Täysikuu valaisi sitä kirkkaasti, ja tuuli pöyryytti riehuen lehtikasoja maasta, pyöritellen niitä ilmassa joka suunnalle.
Mieleni teki seisahtua tuokioksi hengähtämään; mutta isot puut huojuivat huumaavalla ryskeellä. Niiden varjot heittyivät äkkiä isojen mustien petojen näköisinä tien yli ja hävisivät sitte jälleen puiden taakse väijymään. Muutamat noista varjoista olivat muodoltaan minulle tuttuja. Mutta useimmat liikehtivät ja hyppelehtivät edessäni ikäänkuin tahtoen ehkäistä etenemistäni. Jotkut olivat niin kammottavia, että tarvitsin kaikki voimani hyppiäkseni niiden ylitse; minä pelkäsin niin kovasti koskettavani niihin jaloillani.
Tuuli tyyntyi ja alkoi sataa ropsahdella isoja pisaroita. Aukio loppui, ja eräälle metsään johtavalle tielle tullessani olin näkevinäni valkean seinän häämöttävän edessäni. Hiukan lähemmäksi päästyäni näin, että se oli kapea ja korkea pikku talo. Sen enempää ajattelematta kolkutin ovelle; tahdoin pyytää suojaa kunnes taukoisi satamasta. Kolkutin toistamiseen, ja silloin kuulin heti liikettä sisältä. Luulin, että joku tuli ovea avaamaan, mutta alikerran akkuna vaan aukesikin. Myssypää mies ilmestyi akkunaan ja kysyi:
"Kuka siellä?"
Minä vastasin:
"Pieni tyttö."
Hämmästyneellä äänellä kertasi mies: "Pieni tyttö!" ja tiedusti sitte, mistä tulin, minne olin menossa ja mitä tahdoin.