"Tein sen sinua varten", vastasi hän. "Pelkäsin, ettet löydäkään kastanjakujaa, ja siksi ripustin kummallekin puolelle lyhdyn."
Ajatukseni hämmentyivät, ja vasta tuokion kuluttua älysin, että mustuneet ja ajan syömät jättiläispilarit aivan yksinkertaisesti olivat kastanjapuiden runkoja. Samassa myöskin tunsin ison tupamme pienet ikkunaruudut, joita rautauunin hohde valaisi.
Eugène luki lampaat itse ja auttoi minua lämpimän olkialusen levittämisessä niille. Kun olin lähtemäisilläni navetasta, hän pidätti minut ja kysyi, enkö todellakaan tiennyt, mihin nuo kaksi kadonnutta karitsaa olivat joutuneet. Minua hävetti kovasti ajatus, että hän saattoi uskoa minun valehdelleen, enkä voinut pidättää kyyneleitäni, vakuuttaessani hänelle karitsain kadonneen minun huomaamattani. Silloin hän ilmotti löytäneensä ne eräästä lammikosta hukkuneina.
Minä luulin että nyt hän toruu minua huolimattomuudestani. Mutta hän sanoi leppeästi:
"Mene joutuin lämmittelemään. Sinulla on kaikki Solognen kuura hiuksissasi."
Päätin seuraavana aamuna mennä katsomaan lammikkoa. Mutta yöllä pyrytti niin sakeasti, ett'ei ollut ajattelemistakaan lähteä ulos. Auttelin vanhaa Bibicheä liinavaatteiden paikkaamisessa, ja Martine pani rukkinsa pyörimään ja alkoi laulella säestykseksi.
* * * * *
Illallisen aikana haukkuivat koirat raivokkaasti ja herkeämättä. Martine näytti rauhattomalta. Hän kuunteli koiria ja sanoi sitte isännän puoleen kääntyen:
"Pelkäänpä, että tämä ilma tuopi meille susia."
Isäntä nousi katsastamaan koiria ja läksi lyhty kädessä kierrokselle navettoihin.