Alkukeväästä opetti emäntä minua lypsämään lehmiä ja ruokkimaan sikoja. Hän sanoi tahtovansa tehdä minusta kelpo talon-emännän. Ehdottomasti tulin ajatelleeksi luostarinjohtajatarta, joka oli minulle niin halveksivasti sanonut:
"Te saatte lypsää lehmiä ja hoitaa sikoja!"
Näillä sanoilla oli hän näyttänyt tahtovan rangaista minua, mutta nyt minusta oli aivan mieluista puuhailla elukkain parissa. Enemmän voimaa saadakseni painoin otsani lehmän kupeeseen, ja pian täyttyi raintani. Maidon päällä poreili vaahto monivärisenä, ja kun päivä siihen paistoi, näytti se niin ihmeen kauniilta, ett'en väsynyt sitä ihailemaan.
Sikojen ruokkiminen ei minua laisinkaan inhottanut. Niille syötettiin keitettyjä perunoita ja piimää. Minä työnsin käteni sankoon, hämmentääkseni seoksen hyvin, ja hauskaa oli katsella, kuinka ne odottelivat osuuttansa. Niiden kimeä vinkuminen ja elävät kärsäin liikkeet huvittivat minua aina.
* * * * *
Toukokuussa isäntä Sylvain lisäsi minun laumaani vuohen. Hän oli sen ostanut, jotta hänen vaimolleen kävisi helpommaksi ravita pikku lasta, joka oli ilmestynyt maailmaan heidän kymmenen vuotta naimisissa oltuansa.
Tämä vuohi oli työläämpi paimentaa kuin koko muu lauma. Sen syytä se oli, että lampaani tunkeusivat kaurahalmeeseen, joka jo aaltoili jokseenkin korkeana.
Lampuoti huomasi tämän ja torui minua. Hän syytti, että minä torkuin jossakin sopessa, sill'aikaa kun lauma tärveli hänen viljojansa.
Minun täytyi joka päivä kulkea nuoren kuusimetsikön ohi. Kolmella hyppäyksellä oli vuohi keskellä metsikköä, ja sill'aikaa kun minä olin sitä etsimässä ahmivat karitsani kauraa.
Ensimäisellä kerralla odotin kauvan aikaa, että se palaisi itsestään. Houkutellen huhuilin sitä takaisin. Lopulta päätin lähteä sitä noutamaan. Mutta kuusikko oli niin tiheä, ett'en tiennyt miten päästä pujottautumaan sen läpi.