Sormeni alkoivat höltyä ja sanko kallistui.
Isäntä Sylvain näki sen: hän kohotti katseensa minuun ja huudahti vaimolleen:
"Ota häneltä sanko pois!"
En kyennyt sanaakaan sanomaan, mutta pudistin päätäni. Lampuodin levollinen katse oli lannistanut mieleni kuohun, ja vakavalla kädellä pitelin nyt sankoa pulppuavan verivirran alla.
Sian herjettyä kiljumasta lähestyi Eugène meitä. Hän näytti ällistyvän, nähdessään minun huolellisesti ottavan vastaan viimeisiä veripisaroita, jotka tipahtelivat yksitellen kuin kyyneleet.
"Mitä", huudahti hän, "sinä olet itse ottanut vastaan veren?"
"Onpa niinkin", vastasi lampuoti; "se osottaa, ett'ei hän olekaan sellainen jänistelijä kuin sinä."
"Se on totta", myönsi Eugène minuun kääntyen.
"Minua kovin kammottaa katsella eläinten teurastamista."
"Pyh!" sanoi isäntä Sylvain; "eläimet ovat luodut meidän ravinnoksemme kuten metsä lämpimiksemme."