Eugène käännähti hiukan toisaanne, ikäänkuin heikkouttansa häveten.
Hänellä oli kapeat hartiat, ja hänen kaulansa oli yhtä pyöreä kuin
Martinen.
Isäntä Sylvain sanoi hänen olevan äitinsä ilmeinen kuva.
En ole milloinkaan nähnyt hänen kiivastuvan. Hänen kuultiin alituiseen laulelevan heikolla, mutta sointuvalla äänellä.
Iltasin palasi hän kedolta, istuen härän selässä ratsain, ja usein hyräili hän samaa laulua.
Se kertoi soturista, joka palajaa sotaan tavattuansa morsiamensa toisen vaimona.
Hän veteli kauvan loppukertoa, joka päättyi seuraavasti:
Vain luodin tahtoo sydämein sen menneen lemmen tähden: hyvästi siis, mun kultasein, ma taisteloihin lähden.
Pauline puhutteli häntä aina kunnioittavasti. Hän ei käsittänyt, miten minä saatoin esiintyä hänen seurassaan niin vapaasti.
Ensimäisenä iltana, jona hän oli nähnyt minun istuvan Eugènen rinnalla talon edustalle asetetulla penkillä, oli hän viitannut minua tulemaan sisälle. Mutta Eugène oli huutanut minut takaisin, sanoen: