"Mikä ajatus", kysyi pappi.
"Mikä. Vaimon ottopa tietenkin, niinkuin muillakin hulluilla. Se
Kärsämäen Anna Sohvi olisi muka saada pitänyt, jo olisi pitänyt —."
"Et saanut?"
"En. Ei tuota tullut kysytyksi, kysymättä kun jäi."
"Mitenkä jäi?"
"Jäi kuin jäi. Se kun oli vaan lihan himo, mitäs se muuta koko puuha. Se kun nousi nuorena ja pakkasi päähän. Mutta kun se nousi, niin annas, oli minullakin temppuni, että se alas painui."
"Kyllä noista kuului", sanoi Liena. "Temput oli ollut."
"Minkälaiset, kerrohan", sanoi pappi.
"Minä kun menin metsään, kun halu oli vaimoa ajatella, menin metsään ja riisuuduin ihka alasti. Ja sanoin: 'Tässä on, Herra, palvelijas.' Ja sitten keräsin tukon noita vihulaisia ja hakkasin tätä palvelijata niin, että eikös sen himot hävinneet. Ja kun ruumis synnintuntoon pääsi, menin vielä muurahaispesään ja annoin luontokappalten hakata ruumistani ja niidenkin siinä sitä kuritusta ja Herran nuhdetta harjoitella. Tokkos nytkään erkanet, synti, sanoin. Ja erkanihan se kuin erkanikin. Eipä se vaimoa mieli sitten enää tehnyt."
"Jos ei isälläsikään vaimoa ollut", sanoi Liena kitisevällä äänellään ja vilkaisi pappiin, "eipä sinuakaan olisi ollut."