"On, on Kallella näytettävää." Nyt ilostui hän ja harhailevan tuskallinen ilme katosi kokonaan. Oli hänellä vieraalle näytettävää toki.
Hän kaivoi taskustaan likaisen paperikäärön ja avasi sen. Siellä oli punainer konvehtipaperi, penninraha ja vanha avain.
"Tämä on mutta penni, tämä on papeli ja tämä on taivaan avain."
"Onpa, onpa Kallella tavaraa."
"On." Onnellisena nyökäytti hän päätään.
"Mistä Kalle on nämä saanut?"
"Yvät immitet ovat antaneet?"
"Onpa, onpa tavaraa."
"On." Hän kääri ne varovasti pois ja vajosi taas tylsään tuijottamiseensa.
Jos hänelle sanoi pahan sanan, rupesi hän ääneen itkemään ja ulvoi kuin vainottu eläin.