"Ei Kalle ole paha, Kalle on mielipuoli", piti häntä silloin kieloitella. Ja sillä oli hän taas hyvitetty. Itku haihtui äkkiä. Ja tylsän tajuton onni kuvastui hänen kasvoillaan.
Liisa Laatikko, joka oli kielestään kerkeävä, tuli siihen papin kanssa tarinaa tekemään. Pappi oli istuutunut aitan rappuselle ja Liisa istuutui vastapäätä pölkylle. Toiset olivat hajaantuneet pihamaalta mikä minnekin.
"Jokos Kalle on pastorille tavaransa näyttänyt?"
"Jo on."
"Mitäs sitä nykyaikaan kylille kuuluu", kysyi hän papilta.
"Ei erityistä."
"Menes Kalle puita kantamaan Eveliinan avuksi."
Kalle meni.
"Eikö pastori ole sattunut kuulostamaan, montako vuotta se Serahviia Kaipaisen mies rannukkaisissa nyt istuu? Totta tuo tämän maallisen ikänsä toki vähintäänkin."
"Enpä ole kuullut. Mikäs juttu se oli?"