"Ihmekö, kun ilmaiseksi talon hoitoa ikänsä pitävät, jos lähtiessä vähä saavat."
"Entäs pojat", sanoi Jussi, "eivät saa palkkaa penniäkään, niinkuin tuo
Tanelikin, ensimmäisenä aina kuitenkin menee."
"Talot ja perut saavat. Oma on maapala aina jalkainsa alla. Vaan naisilla ei milloinkaan. Vieraaseen sukuun siirry aina."
"Vaan mielelläänpä lähtevät."
"Kun pakko on. Kun on mentävä, on mentävä."
"Kuka käski."
"Sitä minäkin", sanoi Filemoni.
"Totta tuolla lienee käskijänsä", sanoi Liisa. "Totta tuo lienee luomakunta neuvojansa tuolla tavalla pitänyt pitempiä olemisiaan ja lisääntymisiään varten, kun menohalun kerran ihmiseen istutti. Tuosta näen omasta kohdastani. Kudoin ennen kangasta ja hieroin nuorra ollessani. Elin niinkuin paraassa pappilassa. Vaan eläs, kun huilasi. Ei muuta kuin lähde miehen matkaan äläkä perustele sen pitemmältä, elä edes sitä, onko mies terve vai eikö. Kohta oli köyhyys kintereillä." Hän sattui katsastamaan Loviisaan ja muisti, että Loviisa oli morsian, niin jatkoi; "Vaan mikäs, siinäpähän on mennyt! Mennä sitä pitää, kun on aika. Mitä sitä itsensä säästelemisestäkään lähtee."
"Sitä minäkin", sanoi Eveliina.
"Mennä vaan, kun on meno työnä", sanoi Jussi.