"Ja minulla oli Muona-Pekan uusi vilttihattu käsissä, ja sitä pyörittelin, kun sakastissa vihillä seisottiin, ja lumpeenkukka oli rinnassa. Ja mammalla oli emäntävainaan sormukset ja silkki lainassa, muistatko, mamma?"
"Olehan vöhnimättä."
"Ja korppukahvit oikein tämä vihiltä tultua minulla juotatti. Ja korput olivat suuria kuin tuo leivän puolikas. Vaan eipä ole niitä korppuja sen koommin enää näkynyt."
"Totta tuota et liene enää ansainnut."
Miina nousi ylös, keräsi pöydältä likaiset astiat ja meni kotaan pesemään niitä. Liisa korjasi ruoanjätteitä ja Eveliina pyyhki pöydän.
"Vaan taitaa tuo Mooses olla tosiaankin tyytyväinen", sanoi Eveliina.
"Mitä varten tyytymätön? Jos minä olen työssä topakka", hän oli heikko ja siksi saamaton, "niin on mamma sitäkin topakampi. Jos mamma ymmärtää asiat hyvin, minä sitäkin paremmin", hän naurahti itsekin omille myönnyttelemisilleen. "Ja näin on niin hyvä olla. Miksi toraella? Mitä se velvoittaa? Se sokaisee silmät, korvat."
"Hyvä on sanakin aikanansa", ilvehti Eveliina.
"Ilmaan sanakin sopii", sanoi Mooses. "Ja annanpa uhallakin, kun tässä
rupesin viisauttani latelemaan, annanpa lihallakin sinulle sen neuvon,
Jahvetti, että leikkauta sinä aikanaan tuo tukkahapsikkosi lyhemmäksi.
Minulta tämä temppu unehtui."
"Ha-ha-haa, vai unehtui", nauroi Eveliina.