"Taisitpa saada sen tuta."
X
Oli jo väki vähitellen vetäytynyt tuvasta pihamaalle ja miesväki heittäytynyt ruokalevoilleen pihapientareelle. Siinä auringon hellittävässä lämmössä kellottelivat he rentoina, ruumis valtoinaan maata pitkin. Hattu oli useilla suojana niskassa. Aurinko lämmitti raatanutta selkää, jossa liivin selustan alta näkyi paksua pellavapaitaa. Liinahousunlahkeet sukelsivat paksuihin ja savisiin pohjapieksuihin. Pian turrutti auringon lämpö, ja untapa vetivät he pitkissä kuorsauksissa.
Kun pappi katseli ympärillään laajenevaa maisemaa, näytti kuin maassa makaavat miehet niinkuin työmuurahaisia tahi mitä pieniä kasvannaisia vain olivat siinä maan rehevällä povella. Sepä maanpovi se olikin heille kaikki kaikessa, sitä kyntö, siihen kylvö, siitä kasvu kaikenlainen. Irti siitä sitä ei ihminen ollut. Ryntäitään myöten sitä siinä kiinni oli. Niin olivat olleet heidän isänsä ja isiensä isät, niin olivat he ja heidän jälkeläisensä. Ja missä oli ihminen irti siitä?
Pihassa oli käynyt kaikki hiljaiseksi. Joku askarteli tuvassa, joku aitassa ja kodassa.
XI
Pappi läksi painumaan siitä hiljalleen alamäkeen Ohkolaan päin. Pieni Ohkolan mökki oli jonkun sadan askeleen päässä pienessä niementapaisessa llkamoistenlahden rannalla. Mökissä oli yksi tupa ja lautaporstua. Piha oli epäsiisti. Kaikki näytti olevan räntistynyttä ja osoitti suurta välinpitämättömyyttä tätä maallista olotilaa kohtaan.
Kun pappi astui sisään matalasta ovesta, löyhähti täälläkin vastaan kuuma, lauantaisen tuvan lämmin. Ohkonen itse makasi selällään peräpenkillä, jalat koukussa ja vanha sarkanuttu pään alla. Hän käänti vähän päätänsä, kun ovi narahti, vaan ei viitsinyt siitä ylös nousta.
"Päivää", sanoi tulija.
"Päivää", kuului vähän ajan perästä vastaus.