JAAKKO: Annan! Ja anna sinä anteeksi minulle minun tyhmyyteni, annatko?
EEDIT: Annan. Mutta kuinkahan nainen voi erehtyä niin järjettömästi, pettyä oman miehensäkin suhteen, niinkuin minä sinun suhteesi? Onkin asetettu teillemme sellaisia ansoja kuin raha.
JAAKKO: Kaikki kompastumme siihen. Mies useammin, useammin vielä.
EEDIT: Sinä olet hyvä. Sano, että otat minut jälleen luoksesi?
JAAKKO: Sano, että tulet.
EEDIT: Tulen, sinun luoksesi, oma armas!
JAAKKO: Etkä hylkää minua enää, et jätä yksin?
EEDIT: En, en jätä sinua koskaan! Mutta minkälainen sinä olit ennen, niin taipumaton ja itsepäinen. Tuota päätä ei tahtonut saada kääntymään. Mutta tulipa sinusta kuitenkin rikas!
JAAKKO: En ole niin rikas kuin luulet.
EEDIT: Koettele minua, koettele, ansaitsen sen!