LAHJA: Mutta jos painun liikoja kuvittelemaan, tukistan itseäni ja sanon: tule järkiisi jo! Sillä en ajattele sekaantua täällä moniin vyyhtiin.
EEDIT: Tyhmyyksiä!
KARHU: Ei, epäilemättä. Lapset näkevät paremmin kuin me, me —
LAHJA: Se ei ollut oikein sanottu. En ole lapsi, olen täysi-ikäinen kohta.
KARHU: Pahoittaako mieltänne? Pyydän anteeksi.
LAHJA: Ei se mitään, saatte anteeksi. Sillä minä pidän teistä.
Oikeastaan ette voi minua loukata, olette sellainen.
KARHU: Jos sen tekisin, en antaisi sitä itselleni anteeksi — en, epäilemättä en.
LAHJA: Ettekö? Mutta se ei olisi oikein. Pitää voida antaa itsellensäkin anteeksi, pitää kohdella itseäänkin ihmisiksi, kurittaa, rakastaa sitä. Siitä riippuu kaikki, kaikki menestys.
LIINA (nousten ylös): Nyt täytyy minun lähteä jo. Hyvästi nyt, Eedit!
Hyvästi, Lahja!
EEDIT: Hyvästi.