KATARIINA: Voi ottaa ja voi kaikki viedä. Minua on loukattu niin syvästi, kuin ihmistä voi loukata, minua on häväisty: mitä minä olen kärsinyt, sitä ei viisaustieteen tohtorikaan tiedä.
ANNA: Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun —
KATARIINA: Kaksikymmentä vuotta tahi yksi päivä, iankaikkisuudessa on se sama.
HERMAN: Niinkuin meidän rakkautemmekin, eivät ne taida hehkullaan iankaikkisuutta lämmittää.
ANNA: Jos olisin ollut rakastunut, minun kärsimykseni olisi ollut suurempi, sillä sinä sait pitää Hermanin.
KATARIINA: Minäkö?
ANNA: Sinä.
KATARIINA: Minä olin hänen silmiensä edessä. Sinä olit hänen sydämessään.
ANNA: Sinulle jäi koti.
KATARIINA: Kaksi huonetta.