ANNA: Ja lapset.
KATARIINA: Vain huolia niistä.
ANNA: Sinä olet saita sydämeltäsi, ja siitä johtuu mustasukkaisuutesi.
Sinulla ei ole ollut syytä siihen.
KATARIINA (epäröiden): Eikö ole ollut syytä?
ANNA: Ei ole ollut syytä.
HERMAN: Ei ole ollut syytä. Katso, Anna, häntä hävettää jo. Hän on hyvä — mamma.
ANNA: Emmekö jo pääse tästä?
KATARIINA: Sinä olet komea, Anna, sinuun voisi vieläkin rakastua?
Vannokaa, ettei siinä ollut mitään.
HERMAN: En sitä vanno. Olihan siinä. Pari pientä suukkoa, joista sinä olet elämäsi pannut, mutta joista sinulle oikeastaan ei ole ollut muuta kuin puhdasta hyötyä. Aina sinä olet saanut hyökätä päälleni kuin filistealainen ja pehmittää minua miesparkaa, pehmittää kaikki nämä vuodet, poloista!
KATARIINA: Ha-ha-haa!