JAAKKO: Ah, anteeksi! Niin kaunista silkkiä!
EEDIT: Eikö ole? Nyt sota-aikana, kun villatavara on niin kallista, täytyy käyttää vain silkkiä.
JAAKKO: Mutta kestääkö se?
EEDIT: Se kestää, siinäpä se. Ja siinä tuntuu niin hyvältä ja puetulta.
JAAKKO: Sehän hauskaa, mutta mitä minun pitikään — eikö ne tule kalliiksi leningit nyt?
EEDIT: Ei niinkään kalliiksi kuin voisivat tulla, jos oikein kalliita olisivat. Tietysti ompelija ottaa muutaman markan enemmän, mutta senhän suopi, täytyyhän hänenkin elää.
JAAKKO: Tietysti, tietysti. Hauskaa, että olet tyytyväinen.
EEDIT: Olen. On niin ihanaa, kun elämässä on vauhtia. Rakastan vauhtia ja liikettä. Ja kertahan vain on elettävä, mitä tästä irti saa, se on irti saatua, miksi tätä käyttämättä jättää? Eikö niin?
JAAKKO: Totta, totta (vaipuu mietteisiinsä).
EEDIT: Mikä sinulla on? Mikä sinua aina painostaa?