JAAKKO: Mutta enkö siis mielestäsi ponnista?
EEDIT: Ponnistatko niinkuin voisit, en tiedä. Teet työtä, palvelet muita, jätät tilaisuudet käyttämättä. Ja aika kuitenkin on täynnä mahdollisuuksia.
JAAKKO: Mitä tahtoisit minun sitten tekemään? Neuvo!
EEDIT: Olen neuvonut jo. Pyri rikkauteen ja valtaan. Ryhdy keinottelemaan, kohta on jo myöhää.
JAAKKO: Taasko sinä sitä samaa!
EEDIT: Onko se väärin muka? Elämme poikkeusoloissa. Ja tulot eivät riitä.
JAAKKO: Ne ovat nyt kaksinkertaiset.
EEDIT: Vaan menot kolmin-, nelin-, viisinkertaiset. Ja mitä menoista tahi tuloista, onhan kysymys siitä, kuka pystyssä pysyy, on kysymys siitä, kutka sodan jälkeen ottavat johdon ja vallan käsiinsä. Raha on hallinnut tähän asti ja raha hallitsee edelleenkin.
JAAKKO: Ei, ystävä, siltä vain näyttää.
EEDIT: Niin on, ei vain näytä. Tahdot sulkea silmäsi, tahdot tehdä kiusaa. Äitikin, vanha nainen, ymmärtää enemmän kuin sinä, he ovat rikkaita nyt. Me jäämme viimeisiksi. Pitääkö meidän elää aina näin pienesti ja kurjasti?