KATARIINA: Teidän tähden olen saanutkin koettaa aina.
EEDIT: Ei mitään selityksiä. Saat korjata asian. Isä oli juuri täällä, ehkä on vieläkin (avaa kyökin oven) — Isä, syö rauhassa, mutta tulehan sitten tänne.
KATARIINA: Täälläkö hän on?
EEDIT: Missäs sitten? Tahdotkin kai, että hän jää meille? Mutta miten
Lahjalle käy, jos sinä näin rettelöit?
KATARIINA: Niin, niin, minä saan ottaa aina toiset huomioon. Kenen tähden nytkin liikun? Lasten. Että saisitte elämän. Miten tässä käy, ei tiedä. Rahan arvo on laskeutunut. Nämä päivät kysyvät kaikki tarmoni, jos koettaa pystyssä pysyä. Olen juossut kuin hullu, sijoittanut, myynyt. Sota voi loppua minä päivänä tahansa, monilla on miljoonia, mutta minulla ei ole varmaa kahtasataa tuhatta. Mihin sen korot riittävät?
EEDIT: Kaksisataatuhatta! Kun minut naitoit, ei sinulla ollut kahta markkaa enempää. Ja Lahjan saat sinä naimisiin, minkälaisiin tahansa kahdellasadallatuhannella.
KATARIINA: Rahan arvo on laskeutunut, ei sillä ihmeellistä miestä saada. Mitä minun pitikään — niin, se oli se. Olin eilen Akseli Someron konttorissa ja hän sanoi minulle: "Teillä on hyvin ihastuttava tytär." "Niin on, herra kauppaneuvos", sanoin. Sanopas, olisiko hän noin vaan ilman mitään minun raha-asioitani järjestänyt. Mitä arvelet, ajatteleisiko hän Lahjaa?
EEDIT: Ei, äiti, sitä hän ei tee.
KATARIINA: Eikö se olisi mahdollista?
EEDIT: Ei, ei.