"Jokohan?"
"Oli. Vaan tuntenee tuo pappikin tuon miehisen olion ja tietänee, että turhaa sen kanssa on riitasille ruveta, kun sovinnossakin voi olla. Antaa murjakkeen murjottaa ja mielessään kaavailla, että kaikkea sitä tässä elämässä vain ilmaiseksi saapi. Ojenna kätesi vain ja ota. Joutaa tuon luulla, mikäpä häntä pahoittelemaan, kun tuon kanssa on alttarille astunut ja tilatoveriksi ryhtynyt, niin suosii häntä, suotta. Vaikka maksaapahan se sekin, eipähän sitä enempi mies kuin nainenkaan täällä mitään ilmaiseksi saane, niin jotta maksettu se on se kahvikuppikin, jonka kehveltää ja nautitsee."
"Tottahan toki."
"Näetsen mies, jonka otit, omasi on. Ja kun omasi on, toimeen sen kanssa tule. Mitatkoon vaikka joka voinokareen kymmeneen kertaan, minä miestä sittenkin kymmenkertaisesti kehvellän. Se on kansan tapa aina Aatamista asti. Riita pois. Mikä minä olisin, jos riitaa rakentaisin enkä tietäisi, mikä huoneenhallitukseen ja rauhaan sopii? Jotta anna itsekunkin olla alallaan ja ole sinäkin alallasi."
"Oltava sitä on."
"Oltava. Sitä niin on parempi. Ja otapas sinä nyt lämpösleipä tuolta ruokatuvan hyllyltä ja katso, ettei vieraan silmä sinua siinä näe."
"Ei näe. He-hee."
"Ja tule sitten Leenan saunaan taas, kun kahvit tulevat. Nauretaan sitten taas näille ihmisten olosille. Se niin sydäntä keventää."
"Kahvikin kun kuumana sydäntä kiertää."
"Sitä on kuin toinen ihminen kokonaan, ei sitä tyhjiä sureksi, ei mureksi. Että on sitä elämässä sitä onnenpuolta, minkä tarvitseekin, siinä sitä on omassa ilossaan — mitä, mitäpä sitä muuta kaipaakaan."