"Voi, voi armias kaitenkin."
"Tulkaapas, Kaisa, niin syynätään sen vaatteet. Jos siellä oli salakassa. Ja oli kaiketi sillä jossakin."
Hän veti sukat miehensä jaloista, käänsi ne nurin. Tarkasti alusvaatteet, penkoi Kaisan kanssa oljet ja aukaisi rieputyynyn ja etsi sieltäkin. Mitään ei löytynyt. Hiki kohosi hänen päälleen ja juoksi norona hänen lihavilla kasvoillansa. Vaan hän jatkoi yhä etsimistänsä.
"Tuolla on sen kengät", sanoi Kaisa ja osoitti penkin alle.
Penkin alla pimeässä nurkassa oli vanhat pieksut. Akka Pärsky veti ne esille. Tarkasti toisen, mitään ei ollut, tarkasti toisen ja siellä, likaisen jalkarievun nurkassa, oli solmu. Hän pyyhki hikeä otsaltansa ja aukaisi henkeään pidättäen solmun.
"Kas tätä, enkö jo sanonut, kassapa sillä oli, ja hullu olisi ollut, jos ei kassaa ollut ja varaansa pitänyt. Eikö ole puhdas viisimarkkanen tuo ja toista markkaa hopeaa tuossa? Katsos pakanaa, ei se niin tyhmä ollutkaan kuin luulin. Varansa piti kuin mies."
"Tokkohan tuo syntiselle sielulleen sovitusta löysi?"
"Tottahan tuo toki tuotakin teki."
"Tottahan tuo toki."
"Vaan oikein tuo lienee ollut Jumalan armollinen tahto, kun mieleeni vihjauksen lähetti niistä rahoista. Mene tiedä, jos rievut aukaisematta poltin tahi jos ne vieras korjasi. Syntyy olla kiitollinen kuitenkin. Nostapas, Kaisa, tuo kahvipannu tulelta, kaikkiakin, kun se unehtui ja liian pitkään kiehui. Kannattaapa nyt laudallenostokahvit ryypätä."