Ja ruttuista viisimarkkasta suoristellen istuutui hän penkin päähän, pyyhki hihalla hikeä kasvoiltansa ja lepäsi.
Hänen mieltään hyvitti yhä tuo raha. Ihan se kiitollisena ajattelemaan pani, että joskaan ei Pärsky-vainaja ihan miesten miehiä ollut, niin ei aivan huonoimpiakaan. Olipahan sekin aika mennyt, joka oli yhdessä eletty, oli mennyt ja täälläpähän olivat henget. Nyt oli Pärsky vain hautaan hoidettava ja suruaika kunnialla vietettävä.
Kaisa laittoi kupit pöytään, ja he ryyppäsivät kahvit. Kahvin tuottama lämpö lisäsi hyvinvoinnin ja mielihyvän tuntoa. Yhtenä nostivat he ruumiin penkille ja Kaisa laittoi vedet ja alkoi pestä ruumista, jonka pesusta hänelle oli jo aikoja sitten markka luvattu.
Kädet puuskassa seisoi akka Pärsky ja katseli Kaisan hommia. Hän ihmetteli, että se Pärskyn ruumis oli niin keltainen ja pieni, kutistunut ja kuiva kuin pahainen kapahauki. No, pääasia, että Luoja hänet vihdoinkin kirkkauteensa korjasi. Lepää nyt vain rauhassa ja kiitollisena siinä, kun raskaista vaivoista pääsit, sanoi hän mielessään miehelleen. Lepää pois vain, Pärsky. Mikä on nyt ollaksesi, kun et kipuakaan tunne? Näethän nyt, että kuolema se on kuitenkin paras asia aikanansa.
KUN ON TUNTEET
"Minäkö onnellinen? Ehee — miksi minä onnellinen olisin? En minä ole onnellinen?"
"Kun on vasta nainut ja niin edespäin."
"No, nainut? Onhan sitä nainut, se on totta. Mutta vastoin tahtoani minä naimisiin menin."
"Miksi vastoin?"
"Sitä kun on köyhä, saa tehdä vastoin tahtoaankin, kun sattuu."