"Totta kai Aappo ensin Annalta kysyi."
"Mitäpä minä sitä Annalta kysymään. Tietäähän sen kysymättäkin."
"Tottahan jotakin sanoit, aikeistasi näet."
"Ei tullut sanotuksi."
"Sitä on sulhasmies."
"No, laitapa Anna nyt kahvit tässä, niin ryypätään", sanoi Aappo ja pani kirstunsa avaimen Annan helmaan. "Ota sieltä kamarin kirstusta sokerit ja kahvit."
Anna otti Aapon kirstun avaimen ja meni porstuanpohjakamariin. Ihan se ujostutti, jos tässä piti niinkuin morsiamena liikkua, kun tuo Aappokin kamariinsa jo käski ja avaimen antoi. Olisihan se nyt itsekin vielä —
Hän otti Aapon kirstusta kahvit ja sokerituohisen, jonka äänetönnä pani Aapon eteen. Aappo hakkasi sokeria veitsellä ja luuvasaralla, sillä aikaa kun Anna punakkana hääräili lieden ääressä.
No, Anna vihittiin Aappoon ja muutti Aapon kamariin asumaan. Tahtoi se ujostuttaa vieläkin, kun talollisen kanssa ihan. — Olisi se välttänyt muukin hänelle.
Olihan se sievää elämä nyt. Sievä oli se Aapon kamarikin. Sohvasänky oli heillä sivuseinällä siinä, pieni pöytä ikkunan ääressä, Aapon kirstu peränurkassa ja Annan oven suussa. Maijalta oli Anna saanut virkatun pöytäliinan ja naapurin emännältä verenpisaran. Vielä oli Aappo tehnyt hyllyn, jolla hän piti lähetyssanomia ja tupakanlehtiään.