"Tanssien."
"No, olivat sitten talkoot kerran Hassilan talossa, siellä olivat kaikki kylän nuoret. Oli kaunis elokuinen päivä ja kaunis tuli ilta. Kuudan oli, vaan se kohta pilviin peittyi. Oli leikattu koko päivä ja illasteltua keräännyttiin suureen tupaan tanssimaan. Tiedät sen Hassilan tuvan, joka on suuri kuin kirkko. Tytöt olivat sitä vielä oksilla ja puilla koristelleet, että se tuoksusikin kuin paras metsä. Siinä tanssitaan ja jyrytään. Pimentyy siitä ilta. Pieni kattolamppu palaa tuijottaa katossa ja heiluu tanssin humakasta. Mitäpä se paljoa lienee valaissut, vaan eikös joku kurillaan ota ja sammuta sitä. Soittaja soitti keskeyttämättä, pimeä tupa kajahti vain tanssin jytinästä. Pojat nostelivat tyttöjänsä ilmaan ja kun tyttö väsyi, istutti hänet syliinsä. Illan pitkään alkoi väki vähetä, katosivat parittain toisten huomaamatta.
"Minut oli saanut käsiinsä meidän renki Juhani. Se oli kylän paras tanssija ja tyttöjen mielitietty. Komea se oli ja pitkä kuin honka, muistatko sen Juhanin?"
"Muistan toki."
"Kenelle lienee Luoja hänetkin luonut? Sen Juhanin kanssa siinä tanssittiin ja mentiin vinhasti kuin pahin tuulen pyörre. Huimasi se ihan, vaan Juhani kannatti minua ja niin unohduin sen syliin. Vei siitä viimein istumaan ja jäi seisomaan viereeni. Miksi se siihen jäi, en tiedä. Jos se olisi mennyt, olisin huutanut takaisin. Minä hullu olin kuin lumottu. Senkö tähden, että se oli niin kaunis ja ryhdikäs?
"'Lähdetään', sanoin minä sille.
"'Lähdetään vain.'
"'Hyvästi, talonväki', huusin minä.
"'Pannaan tulta', sanoivat.
"'Ei, jatkakaa pois', huusin minä vastaan.