Eivät, eivät sattuneet veli Petterille pellot aivan samat.
Vaikka olivatkin heidän maansa niin rajatusten, että peräpellot toisissaan ihan kiinni. Pieni notkelma oli talojen välillä, mutta samaa tilustahan nämä olivat isävainajan ja heidänkin aikana olleet.
Ja olisivat vieläkin, ellei se Petter olisi nainut sitä Serahviinaa. Se Serahviina sehän se oli syynä siihen, että heille Petterin kanssa ero tuli. Nainenhan se sen eripuraisuuden maailmaan tuotti, se oli tietty.
Seisautti Esaias taas hevosensa eikä voinut olla silmäilemättä
Pekkalanmäkeä.
Samoin peltojen keskellä, omalla mäennyppylällään ne heloittivat senkin Petterin punaiseksi maalatut rakennukset. Tupa lämpisi sielläkin, savukiemura kohosi tuvan piipusta, totta ne leipää nyt leipoivat kuten Esalanmäelläkin. Serahviina näkyy kantavan maitopyttyä aitasta tupaan, totta ne rieskovatkin.
Lapsia teuhasi siellä pihalla ja kanat kaakottivat. Hyvä sillä oli
Serahviinalla tuo kukko. Piti Sohvillekin sellainen saada.
Kuului tuo elämä hänenkin mäeltään, jos Pekankin. Mitähän ne nyt siellä? Lapsiako se Sohvi siellä nyt taas torui?
Yhtäkkiä kuului sieltä julma huuto:
"Esaias, Esaii-aas."
"Mikä hätänä", huusi hän vastaan.