"Pekkalan siat ovat meidän potaattimaassa."
Esaias heitti ruunan keskelle vakoa, kohotti piikkohousujansa ja juosta hynttäsi kyntövitsa kourassa pehmeätä peltoa pitkin pihamaalleen. Siellä potaatissa olivat Sohvi ja lapset sikoja hösittämässä.
"Sikojako ne, kun toisten viljelyksissä."
"Ässh, menettekö, pakanat."
Sohvi hösitti niitä leipälapiolla. Hänen kätensä olivat kyynäspäitä myöten taikinassa. Hyllähteli vain, kun hän, lihava ihminen, juoksenteli siinä pään ympärillä leivontahuivi, piikkopaita ja punainen alushame päällään, juoksi väkyyksensä niiden sikain, pakanoiden perässä.
Siat vinkuivat ja öhkivät, Esaias ja Sohvi öhkivät ja ähkivät, lapset kiljuivat ilosta ja jännityksestä hyppiessään paitasillaan potaattipenkkien välissä ja hösiessään niitä suuria sian juntsikoita.
Saivat ne piiritykseen. Mutta ei niitä talosta pois ajettu. Hösitettiin vain navettaan ja sinne teljettiin.
"Olkaapa nyt siellä, pekanmäkeläiset", sanoi Esaias telkeä asettaessaan.
"Ja pysykää siellä, että opitte vasta vierasten mailla liikkumaan", sanoi Sohvi.
"Pitäähän ihmistenkin tietää, mitä rauhaan sopii, saati sitten sikojen", sanoi Esaias housujaan nostellen.