"Rapsauta sinä nyt, Esaias, niitä pekkalaisia."
"Rapsun sietävät."
"Lähetä piika Tiina viemään sanaa sinne."
"Kuules, Tiina", sanoi Esaias Tiinalle, joka hiilikoukku kädessä seisoi tuvan ovella, "juoksutapas Pekkalaan sana nyt."
Tiina viskasi hiilikoukun kädestänsä.
"Juoksuta se sana Petterille, että jollei tule hakemaan sikojansa
Esalanmäeltä ja maksa hyvällä niiden syönnöksiä, niin rapsun saavat."
"Ja kysy", sanoi Sohvi, "eikö siellä ole kissoja nähty."
Esaias oli hyvillään noista sioista. Sietikin se Petter jo muistutuksen taas.
Pistäytyi siitä maitoaittaan, kun kerran kartanolla oli, ja ryyppäsi piimän sintua puolisen tuoppia.
Ja pulskalta tuntui olo, kun kynnöksilleen palasi. Ne nämä kesäiset päivät tällaiset, ne vasta päiviä olivat. Auringonpaiste kuin valmis kulta valui maahan ja rikkautta tuotti. Olikin tuota hyvyyttä antanut jo heidän osalleen, ei sitä voinut kieltää.