Pekka odotti Esaiasta, mutta Esaiasta ei vain kuulunut. Joutipa olla, istuu tässä nyt, vuosiapa tuosta oli vierinyt, kun hän oli kotitalollaan käynyt. Tuskinpa olisi nytkään viitsinyt, vaan se Serahviina houkutteli, että sopii pois hyvällä ja toimittaa samalla omaakin asiaansa. Niin, parastahan se on olla nöyrä, kun tarvis vaatii, ja näyttää ylpeyttään taas toisessa paikassa.
Siivollahan sitä aluksi elettiin ennen, ei se Esaiaksen vaimokaan niitä helmasyntejään ennen näytellyt, ennenkuin Petter nai Serahviinan. Sitä näillä vaimoilla kun oli eri ajatukset elämästä, Sohvi piti kissoista ja Serahviina ei kissoja sietänyt.
Oli näet se Sohvin kissankoirikas päässyt Serahviinan maitoaittaan ja syönyt piimivästä pytystä kerman ja kaatanut toisen pytyn lattialle, että jo oli näky, kun Serahviina aukaisee aamusilla oven.
Tietenkin se Serahviinaa suututti. Ja sisukas kun oli, toimitutti hän salaa kissan pois päiviltä. Siitä se alkoi.
Sohvi siitä äkämystyi, ja kun tiesi milloin Serahviinan olevan nukkumassa aitassaan, sohoi pitkällä hangolla aitan alle ja huusi: kiss-kiss.
Rauha oli lopussa, alituista riitaa syntyi, niin että sitä ei kestänyt mikään. Kun eukot suuttuvat, ei niiltä kekseliäisyys lopu. Sohvi ei sanonut Pekkaakaan enää muuksi kuin Ärrä-Petteriksi, Petter kun, Luojan tahtohan se tietenkin oli, ei osannut ärrää sanoa. Ja Sohvin lapsetkaan Petterin pihamaalla kulkiessa eivät muuta kuin hyrräsivät ärrää kuin kehräävät rukit.
Poishan sitä piti lähteä Pekan matkueen ja siihen Pekkalanmäelle pesivät.
Tuli sitten raja-aita pantavaksi naapurusten välille ja kun kumpikin vierasmiesten kuullen kävi uhkaamassa, että ellei aita siihen ja siihen päivään mentäessä ole valmis, vetää kumpikin toisensa oikeuteen. Ja niin aloittivat molemmat ähmissään työn, toinen ylä- ja toinen alapäästä rajaa. Ja kun keskipalkoille tulivat vastatusten, ei kummankaan sisu antanut myöten aloittaa sananvaihtoa. Menivät uhallakin toistensa sivu, ja kun ei toinen, niin ei toinenkaan pysäyttänyt työtänsä. Niin kohosi kaksi uutta närevitsaksista aitaa vieretysten rajapyykistä rajapyykkiin niin lähellä toisiansa, että tuskin porsas olisi mahtunut välissä kääntymään. Maantien kohdalle teki kumpikin portin, toinen maalasi sen punaiseksi, toinen siniseksi.
Mutta kalat kuljeksivat järvissä sekaisin. Ja eräänä keväänä tapasi pekanmäkeläinen rysänsä kuivalta maalta. Seuraavana päivänä olivat esanmäkeläisen merrat korkeimman kuusen latvassa ja risuja pullallaan. Sitten tarkastutti Esa oikein lautamiehenä kaurahalmeensa, jonka Petterin lampaat olivat haaskanneet, ja putosipa Petteriltä kokonainen hehto sovittajaisia.
Ja nyt tämä uusi jykkeli. Vaati vielä neljä kappaa, vaikkeivät siat olleet vielä kiven kuvettakaan tongaisseet, saati sitten suurusta suuhunsa saaneet.