"Vaan sydämen. Sydän ei minulle mitään puhu."
"Mutta miksi sinä lankeat ottamaan niin raskaasti näitä pieniä ulkonaisia koettelemuksia, koeta säilyttää sydämesi iloisena ja puhtaana, niin näet, että sydänkin sinulla puhuu."
"Ei, äiti, jätetään se. Usko, etten väärin tee. Minulla on hyvä olla ja se tulee hyvästä omastatunnosta."
"Uskon."
"Ei siis siitä mitään enää."
"Ei. Ethän sinä ole enää lapsi."
"En. Olen sinun viisas tyttösi, äiti rakas, rakas —"
Hän ajatteli sanoa kiitokset kaikesta menneestä, kaikesta rakkaasta, mikä heillä oli ollut yhteistä, vaan ei löytänytkään sanoja. Hän tarttui äidin käteen ja kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä. Äiti itki hiljallensa. He ymmärsivät toisiansa. He rakastivat toisiansa. Ja yhtä katkeralta tuntui nyt heistä molemmista se askel, joka kenties iäksi erotti heidät toisistansa.
"Lapsi."
"Se on minun kohtaloni ja minä olen onnellinen."