Kun äiti meni sinne, syöksyi Iida häntä vastaan ja keskellä lattiaa seisoi Anna kalpeana ja tuijotti tajuttomasti.
Tahtomattaan, sanan sanalta sysien sanoi hän:
"Nyt hänen täytyy muuttaa meiltä pois. Minä en voi enää tätä sietää, ei, ei enää päivääkään."
"Odotahan, Anna, älä ole järjetön. Mitä on sitten tapahtunut."
"He häpäisevät meidät. Ja hän vielä ilkkui Alvarin väärennyksillä."
"Mitä sinä nyt, Anna?"
"Isä on taas, äsken saanut ilmoituksen jostakin Alvarin asiasta. Ja Iida — ei, en voi häntä sietää. Pois, heidän täytyy nyt muuttaa tästä pois!"
"Mutta mihin he joutuvat, ajattelehan. Ja Alvar raukka, voi onnettomuutta."
Anna meni pois, mutta äiti jäi paikoillensa. Hän ei uskaltanut liikahtaa siitä. Hän oli tullut kotiin ja iloinnut. Mutta täällä oli joka nurkka tuskaa täynnä.
Hän seisoi siinä kuin jähmettyneenä.