AMALIA: Sukua se on Miina, muuten ei meitä olisi samanne vetänyt.
Veljeni kylkiluusta sinä olet tehty.
MIINA (epäröiden): Voin olla. Vaan olisi se Tuomaskin —
AMALIA: Nyt jätä hyvällä Tuomas rauhaan.
TUOMAS: Jätä minut.
TIINA: Eikö sinun ole parempi katsoa kuin katua, Miina?
AMALIA: Ja niin kunnon miehen kun saat. Ei ryypi, ei rahoja tielle visko. No, ei siinä ole mitään miettimistäkään enää. En minä miettisi.
MIINA: No, jos on niin —
AMALIA: Niin se on. Onnea, onnea vain.
MIINA (ilostuen): Kiitos, kiitos, vai on kunnollinen? No, sitä minä, että jonkun kunnollisen miehen kylkiluusta sitä olen, — ja minä annan Tiinalle sovittajaisia (kaivaa kukkaron) niin ei enää väliin tule.
TIINA: No — jos niinkuin sovittajaisia — no, hoidanpahan siinä nyt sitä lehmää (ottaen rahan), kun oikein kaksi vasikannahkaista antoi.