TUOMAS: Nyt on Kinkkunen Miinan, kymmenen markkaa se maksoi — Tiina,
Tiina, kun möit hyvän miehen (rallattaa).
TIINA (pistää voitonvarmana tupakaksi): Saisin joka miehestä saman hinnan, kaikki maailman miehet moisin.
TUOMAS: He, hee, ilon, autuuden päivä. Rakastan sovintoa (ottaa Tiinan olkapäälleen, Tiina lyödä napsauttaa häntä piippunsa varrella) — ja vain sopuisaa elämää. Ja nyt kun minulla oli onni saada sinut, Amalia, ikuiseksi aarteekseni. (Miina on marssinut Tuomaan jäljessä.) Ja onni saada sinut, Miina, (viskaa pois Tiinan, ottaa Miinan käsivarrelleen) omaksi kälykseni.
AMALIA: Voi, voi, tätä onnen humakkata. Tuntuu pitkin ruumistani, kuin oikea hääjuhla olisi tulossa.
MIINA: Voi sinä Tuomas, että minä sain sinut kälykseni ja saan rakastaa sinua kuitenkin.
TUOMAS: Mutta vain myötäkäymisessä, et vastoinkäymisessä, sitä saa vain tämä Amalia-kultaseni.
MIINA: Kunhan myötäkäymisessäkin, kunhan sukulaisenakin, kunhan synnittömälläkin rakkaudella. Minun luontoni se on hellä ja kaipaa saada olla sulana aina.
AMALIA: No nyt sinä saat olla sulana kuin hyhmä varissa vedessä.
Pitikin käydä hyvästi. Ihan tätä onnea kaikille tahtoo.
TIINA: Mitä, ihanhan tuo syrjäistäkin lämmittää.
TUOMAS: Ja niin vaikea kun meidän oli sitä saavuttaa. Kaksi niin hyvää ihmistä oli, vaikea oli valita, kummaistako kuuleminen (laulaa):