AMALIA (loistaen): Kun nainen on pelkkää sydäntä, on se nerokas.
Saapipa, saapipa veli Topias nerokkaan vaimon.
MIINA: Ei se itse Topias ole vielä tullut?
AMALIA: Ei. Ei siitä ole muuta kuulunut kuin se, minkä Tiina jo sanoi, että tänä päivänä hän tänne tulee, ja jos on meidän puheissa perää, niissä talopuheissa näet, niin ei hänen puolestaan ole estettä, sanoi, pantakoon paperille vain.
MIINA (näyttää kättään): Voi, voi, minä ostin sormuksen ja ostinpa vielä Topiaallekin.
AMALIA: Se on oikein. (Ajaa kätkyestä pois Tuomaan, joka on siihen istuutunut, panee kahvipannun kätkyeen.) Sietää raikota vielä seutuja ja katsastaa kyökin puolella, että kaikki on paikoillaan.
MIINA: Siellä ne lähtöä tekivät jo tohtori ja apteekkarskakin.
AMALIA: Voi, voi, pitää neitiä pyytää laittamaan tuota kahvipöytääkin vielä. (Tuomaalle.) Pitäkää nyt seuraa Miinalle. Ja Tuomas katsoo nyt sitten vain, että on läsnä, kun Tuomasta lähden alttarille viemään.
TUOMAS: Katsotaan. Katso Miinakin.
MIINA: Minä katson Tuomasta kuin omaa silmäterääni.
AMALIA: Hyvästi nyt siksi, oma pappa.