MIINA: Se on tosi miehekkyyttä.
TUOMAS: Jukoliste, Miina.
MIINA: Ai, ai, Tuomas. Minä olen suora ihminen, minä sanon suoraan, minä ihan rakastin Tuomasta.
TUOMAS: Niinhän minäkin Miinaa. Vaan ei puhuta siitä. Joka hillitsee mielensä, on parempi kuin se, joka kaupungin voittaa.
MIINA: Mutta, jos Tuomas joskus katuu.
TUOMAS: Miksi katua? Onhan minulla järki, joka valvoo askeleitani, ja on sydän, joka ymmärryksellä seuraa taivaltamistani näillä elämän kaltaisilla poluilla. Ei. Enkö minä tietäisi niitä? Eikö ole sama, minne ne menevät ja mistä ne tulevat, sama mikä sinä olet ja mikä on se, jonka kanssa aikaasi kulutat? Pian on se mennyttään. Puhdista siis sydämesi ilolle ja avaa silmäsi ja katso ja nauti aikanasi. Ja sinä näet ihmeellisen leikin, kirjavan ja viehättävän. Minkä leikin sinä näet, Miina? Elämän leikin sinä näet. Jos katsot ajatuksissasi kauas, kauas taaksepäin, niin näet, kuinka vuoret perustettiin ja syvyydet mitattiin, kuinka meren ääret määrättiin ja tähdet taivaalle siroiteltiin ja maan perustukset laskettiin ja kaikkinaiset siitä kasvatettiin. Ja katso, silloin minä jo maan mullassa olin ja elin ja vaikutin ja iloitsin joka päivä ja odotin, milloin leikkini aloittaisin. Ja kun aloitin, niin niinkuin vasikka niityllä minä juoksin ja kirmasin ja unohdin, kuka ja mistä olin ja minne minun matkani kävi. Niin minä leikitsin ja iloitsin ihmisten lasten kanssa, joita minun sydämeni rakasti, kaikkia, erotuksetta, koska kaikki saman Luojan luomia olivat. (Nostaa lasiaan.)
MIINA: Kaikkia Tuomas rakasti. Ei, sehän menee päähän.
TUOMAS: Jalkoihin minun menee, katso kun astun, heijadi, heijadi —
MIINA: Minun painuu suru jalkoihin, vaan ilo kohoaa yläruumiiseen, niin, että se tahtoo ihan lentää ja huijuttaa, huijuttaa. Jätetään jo, Tuomas, tässähän ihan sortuu.
TUOMAS: Sortuvat miehetkin, miksi et sinä sortuisi.