MIINA: Miksi en minä sortuisi? Mutta ei, en saa sortua, minulla on
Topias.
TUOMAS (panee kätensä Miinan kaulaan): Katso tätä ihmistä, Miina.
MIINA: Oma enkelini, Lukasson —
TUOMAS: Heleijaa, iloitaan, kerta sitä vain ihmistä vihitään.
MIINA: Minä muistelen Tuomasta aina.
TUOMAS: Muistelen minäkin sinua, mutta en saa enää rakastaa. Kaikella on aikansa ja kaikella määrätyt rajansa, aika syntyä ja aika kuolla, aika istuttaa, aika repiä istutettua alas.
MIINA: Niin on. Pois on mennyt meistä toinen.
TUOMAS (laulaa):
Kaks oli meitä kaunokaista täällä saarella kanoa, yhenmuotoiset molemmat.
Käsikkähä me kävimmä,
sormikkaha me sovimma,
rinnan riihihuonehesen.