YRJÖ (pehmeästi): Mutta jos minä sanon, että ei vihitä.
ELLI: Vihitään sittenkin. Nyt olen ollut siellä. Nyt kaikki tietävät sen. Nyt kaikki pitävät minua sinun vaimonasi. Hyvä. Minä kärsin kaiken. Minä olen kaikkien ennakkoluulojen yläpuolella, siksi kunnes saan korvauksen. Ja, Yrjö, sinä et peräydy!
YRJÖ: En ole vielä kertaakaan mitään luvannut.
ELLI: Et, kun olet raukka. Mutta minulla on valtit kädessä. Minä tiedän, että rakastat minua. Olisithan minut ennenkin ottanut.
YRJÖ (hiukan epävarmana): En koskaan. Mistähän sellaisia päähänpistoja lienet saanut?
ELLI: Hulluhan olisit ollut, jos et olisi minua rakastanut. Katsele minua. Sievä? No, ja silloin oli rahojakin — etkö olisi ottanut? Ahaa, katso suoraan silmiin!
YRJÖ: Elä väitä sitä, mikä ei ole totta.
ELLI: Se on totta. Luuletko, ettei minulla ole hermoja, etten tuntisi, mitä ympärilläni ajatellaan? Katsos, Jussin ja Ainan jutussakin miten oikeaan osuin. Tunsin hermoillani, ettei Jussi minusta enää pitänyt ja että oli uskoton.
YRJÖ: Aina sinä tuota samaa. Säästä minua jo!
ELLI: Olkoon, en siitä enää puhu. Vaan ymmärräthän, että minulla täytyy olla joku paikka, johon pääni kallistaa.