MIINA: Vaan muistaakos Tuomas, mitä Tuomas eilen minulle sanoi ja vannoi?
TUOMAS: Mitäpä, mitäpä minä —
AMALIA: Ha-ha-haa. — Ei mitään. Mitä se Tuomas olisi sinulle vannonut.
Kun on vanha, niin höpsii. Näkee näkyjä ja unissa elää.
MIINA: Eikö Tuomas muista, mitä eilen sanoi?
TUOMAS: Sanoin, sanoinhan minä — että on niin kauniit ilmat.
AMALIA: Ah-hah-haa. Ja kärpäsiä paljon.
TUOMAS (pakenee): Ja sanani kokoinen olen.
MIINA: Odottakaahan — (Tuomas koettaa pujotellaida pois.)
AMALIA: Odottakaahan. Emmehän me elävältä teitä syö. (Ottaa kiinni takin liepeestä.) Odottakaapas. (Tuomas pääsee irti.) Selvitetään tämä asia nyt ensin. Kahta ei yksi mies tarvitse, ei Aatamillakaan kahta ollut. Jaksan minä tässä yksiksenikin yhtä miestä tarpeeksi rakastaa. (Ryntää Tuomasta kohti, joka pääsee pakoon.)